Näin sanoo pitkäaikainen kaverini, jonka kanssa ei pidetty yhteyttä kunnolla pariin vuoteen, mutta aina moikattiin kun tavattiin ja juteltiinkin yleensä muutama sananen. Tänään vietin kamun kanssa kolme tuntia. Sairaalalla.
Tällä urheilevalla tehopakkauksella ja aina niin iloisella likalla, jolla on aina asenne kohillaan, on ollut viime syksystä asti kannettavanaan taakka, jota ei toivo kenellekään. Tuo taakka on nimeltään Hodgkinin lymfooma eli imusolmukesyöpä. Katsoin vierestä, kun neitiin upposi pussitolkulla lääkettä tippaa pitkin ja haukotukset valtasi hetkittäin koko ihmisen. Naurettiin samalla tavalla kun ennenkin, vaikka tippalaite piippaili vieressä. Siinä me juteltiin elämästä ihan normaalisti.
Siitä, miltä tuntui kun syöpä diagnosoitiin.
Siitä, miten kaverit ja perhe otti uutisen - ja miten kaverini itse suhtautui siihen.
Siitä, miten murskaavalta tuntui, kun ekat hoidot eivät auttaneetkaan.
Siitä, miten valkosolupiikki isketään oikealla tavalla mahanahkaan.
On niin ihailtavaa kattoa, miten ihminen voi suhtautua mihin tahansa asiaan positiivisesti, jos vaan oikeasti ja aidosti tahtoo sitä koko sydämestään. Joillekin jutuille tässä elämässä ei vaan voi mitään ja ihminen on täysin voimaton niiden edessä. Monta kertaa todettiin kaverini kanssa, että "noh, ei voi mitään". Heti perään todettiin myös se, että voipas, kunhan vaan pelissä on oikea asenne. Ja miten vahva nainen miun ystävä onkaan. Sitä on vaikea uskoa.
Puhuttiin myös siitä, miten hyvin kaverini yo-kirjotukset onkaan menneet syksyllä ja neiti mietti, että pitäisi varmaan ruveta lukemaan kevään kirjoituksiin ihan vakavissaan.
Siitä, että kohta on kesä, ja hän saa alkaa kasvattamaan hiuksiaan takaisin.
Siitä, miten hän lähtee reilaamaan Eurooppaan kesällä yo-juhlien jälkeen.
Siitä, että joku päivä hän on se valkotakkinen lääkäri sairaalan käytävällä.
Siitä, miten vielä joskus perunamuussi maistuu ihan yhtä hyvältä kuin ennenkin.
Siitä, miten korkealle hän hyppii ilosta terveenpaperit saatuaan.
Siitä, ettei syöpä ole muuttanut häntä ihmisenä yhtään edes sen vakavuuden takia. Hän on täysin sama iloinen, ihana ja räikeä persoona kuin aina ennenkin.
You never know how strong you are
until being strong
is the only choice you have.
♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti