torstai 5. huhtikuuta 2012

this is not a drive by

Tänään hiipparoin ihmistenilmoilla kyydittelemässä pikkuveljeä ja äitiä töihin ja kouluun sekä kahvittelemassa miun entisen luokkakaverin kanssa lempparikahvilassa kaupungilla. Kyllä nyt sää hemmottelee meitä itäsuomalaisia ihan toden teolla! Ei pidä valittaa, on niin hyvä olo kävellä auringonpaisteessa kuivilla teillä ja tuntea se pieni lämpö kasvoilla ♥ tuskin tätä pitkään kestää nykypäivän säävaihteluita ajatellen





Ehkä maailman söpöimmät pöllökorvikset, jotka muistuttaa syksyisestä Rooman reissusta. Sieltä en samanlaisia korviksia ostanu, tollo kun olen, ja voi sitä hymyn määrää kun törmäsin näihin nytten kaupungilla! Kuvassa näkyy myös nätisti miun atooppisen ihon tuoma nautinto eli melkein ainainen ihottuma millon missäkin. Vaikea se on muokata pois kuvista, ja koska oon eläny sen kanssa 19 vuotta eikä se haittaa miun elämää mitenkään merkittävästi, niin miksipäs sitä piilottelemaan muokkailemalla tai meikkailemalla, varsinkaan kun jälkimmäinen ei ainakaan mitään hyvää sairaudelle tee :)



Pitkästä aikaa otin myös toisen Rooma-muiston kätöseen. Tulee aina yhtä hyvä fiilis kun nappaa mukaan jotakin luksusta (varsinkin jos sillä on paljon tunnearvoa) arjen keskelle :) Enkä tarkota, että pitää olla tonnin laukku kädessä tuomassa sitä luksusta. Se voi olla ihan mitä vaan. Jotain, mikä tuo itselle sellasen leijuvan tunteen edes vähäksi aikaa :) Miulle se on tuo laukku aina hetkellisesti juuri sen tunnearvon ja muiston takia.


Mutta sen lisäksi se luksus oli tänään myös jotain muuta, mikä tapahtu ekaa kertaa vuoteen. Itseasiassa varmaan 2,5 vuoteen. Se on Matiaksen luona hyllyssä, eikä koko meidän seurusteluaikana ole esittänyt minkäänlaista elonmerkkiä. Mutta nyt...


Kukkiva kaktus ♥

Ja tämä sai miut leijumaan ihanan poikaystävän lisäksi enemmän kuin mikään muu.


Noora


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti