sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Yksi sana

Piti valmistua viikon päästä - yhtä aikaa miun ja tuhansien muiden kanssa.
Olis ollu mansikkakermakakku.
Iloisia, valmistuneen puolesta onnellisia olleita sukulaisia ja ystäviä.
Ylpeä perhe, kun lapsi on saavuttanut jotain niin hienoa.
Lauantaina/perjantaina kavereiden kanssa jatkoille, parhaat bileet ikinä parhaiden ihmisten kanssa.
Koulu olis palkinnu uurastuksesta.
Mekko ja kengät valittuna odottamassa juhlijaa.
Maila ja räpylä oottamassa, pelivaatteet pesussa likaisena edellisestä pelistä. 
Josta tuli voitto.
Jota lähettiin juhlimaan.
Yhessä koulukavereiden ja joukkueen kanssa. 
Kesä tulossa.
Kavereita, rakkautta, pelejä, kesäiltoja, myöhäänvalvomista.
Vanhemmat kotona viettämässä normaalia perjantai-iltaa.
Ehkä vähän miettimässä tulevia juhlia.
"Kyllä ne sieltä kotia osaavat."

Valmistujaisjuhlat muuttukin hetkessä hautajaisiksi. 

Miksi?


Levätkää rauhassa.


torstai 24. toukokuuta 2012

Welcome home, Eva

Tiistaina sain kätösiini yhden jutun, jota oon miettinyt tosi kauan ja ollu pitkään kahdenvaiheilla sen ulkonäöstä ja ennenkaikkea hinnasta. En ollu varma, onko se liian pieni kaupunkikäyttöön ja just sen koon takia mietin pitkään hintaakin. Sitten iski kun salama kirkkaalta taivaalta ja sain mahdollisuuden ostaa sen vähän halvemmalla, ja päädyin lopputulokseen nimeltä Kohtalo. No, näköjään molemmat meni aika nappiin, koska tässä se nyt nakottaa miun vieressä kaiken taistelun jälkeen :)

Pidemmittä puheitta, may I introduce you my lovely new friend...






Louis Vuitton Eva Clutch

Kylläkylläkyllä, se on ihana! Se on ruskea, siinä on kultaiset yksityiskohdat ja kädet saa vapaaksi ottamalla pitkän olkahihnan käyttöön. Mitä muutaa voi nainen toivoa? ;)

Mie rupean nyt pakkaamaan loppuun, sillä meille tuli yllätysreissu Tampereelle eilen iltapäivällä. Lähtö ois neljän tai kuuden junalla, ja sitä ennen on vielä vähän siivoiltava äitille avuksi. Suunnataan porukalla ainakin Särkänniemeen ja terassikierrokselle, koska aika herkkua säätä on luvattu tuonnepäin ainakin huomiseks! Toivottavasti siellä on jo siitepölyaika suurilta osin ohi, ettei tarvii kulkee nenäliina kädessä koko aikaa. 



Loppuun vielä kuva ihanista "hippikoruista", jotka vihdoin löysin maanantaina koko keään kestäneiden etsintöjen seurauksena. Kävin näyttämässä niitä äitin työpaikalla eilen ja siellä yksi nainen totes, että "hei myö tehtiin noita aina ala-asteella koulussa!". Rupesin sitten miettimään ja totta, niin tehtiinkin! Tuota sinivihreää naruista punottua siis. On vaan tainnu jo taito ruostua, mutta aion silti yrittää tehä ees yhen, wish me luck!

Noora






tiistai 22. toukokuuta 2012

tiistaita

Tai no keskiviikkohan tuo taas kohta on... Aina jääpi tää kirjottelu myöhälle vaikka ois aikaa aiemminkin illalla! Ehkä opin joskus :)

Ihmelääke Kestine on pelastanu miun päivät tänä keväänä kyllä. Eilen ne tosiaan lähti Slovakiaan pikkuveljen mukana.. Kyllä, kaikki. Eli mikäs sitä nooralla onkaan taas tänään ollut.. Uskollinen ystäväni Allergiahan se tuli taas kylään. Aamulla kurvaan töihin apteekin kautta ja ostan kassillisen kestineitä. Pysyypähän apteekkikin rahoissa kun meijän perhe tyhjentää sen keväisin siitepölylääkkeistä ja talvisin kaikista ihorasvoista.

Mutta tänään kyllä tapahtui yksi melekosen kiva juttu, josta kerron huomenna, koska en jaksa siirtää kamerasta kuvia enää. Oon jälleen rakastunut, syvästi. En kadu yhtään nyt enkä toivottavasti ikinä.

Ja ke-to yönä saan rakkaudenkin kotiin Etelä-Suomesta ja loppuviikko on töistä vapaa ja huomenna arskataan minnan kanssa eli mie tykkään tästä elämästä, viis allergia!

Hyvvee ötyä!

Noora

perjantai 18. toukokuuta 2012

yksi virallisesti uusi...

... YLIOPPILAS TÄÄLLÄ HEI !

Tänään tuli viralliset tulokset ja paperissa luki EEEC eli ihan tyytyväisiä ollaan, vaikka kaikki jäi pisteen päähän paremmasta :D Toivoin, että jäisivät ees reilusti, vaikka sinne alarajalle, mutta ei pisteen päähän. Ja kuinkas sitten kävikään.

weheartit

Taidankin tästä sitten lähteä mekkoa, kenkiä ja lakkia sovittelemaan tuohon vaatehuoneen puolelle ;)

Hyvin hyvää viikonloppua!

maanantai 14. toukokuuta 2012

read my lips

Yks pieni uusi juttu viikonlopulta! Sain tämän mamalta ja tykkään kovasti, yleensä vihaan huulikiiltoja nääs. Tai en vihaa, mutta se suhde on kyllä pahasti negatiivinen - no longer


Guerlain Pearl Gloss - 846 KissKiss


Se ei tartu huuliin samalla tavalla kun jotkut mömmöt liimaten huulet kiinni toisiinsa, levittyy kivasti ja puteli on kaaanis :) Se harjaosa on hassu, en tiiä onko se hyvä vai huono kun se on niin pieni ja ihan minimaalisen meikkisiveltimen näkönen. Ei siis samanlainen kun yleensä huulikiilloissa, tai ainakin niissä mihin mie oon tottunu. Hyvin kiva siis tämä, vinkkaan ehkä miun yo-meikin tekijälle tämän käytöstä ;)


Noora


sunnuntai 13. toukokuuta 2012

toukokuun toinen sunnuntai


Ihanaa äitienpäivää kaikki äidit ja etenkin oma mammani ♥

Myö vietettiin äitienpäivää mökillä perheen kesken. Grillattiin, "asennettiin" linnunpönttöjä metsään ja oltiin ja löhöttiin vaan! Mummi oli tehny aamulla kakun harjotellakseen miun yo-juhlia varten, jonne hän ihan välttämättä haluaa samanlaisen lakka-kermakakun väkertää :) Ja se oli vähintään näääääin hyvää kaikkien maistaneiden mielestä eli tulee näkymään juhlapöydässä!


Ja voi että, möksälle oli tullu kevät ihan kunnolla! Kukat, jotka on meillä kotona 100km sisämaahan päin vielä 10cm taimella, kukki siellä jo täyttä häkää ja lisää nuppuja oli hurjasti.





Äitin mielestä äitienpäivän epämiellyttävin vieras ilmesty portaiden alta ottamaan arskaa :)
Miun mielestä hän on hyvin söpö.


Otin kuvia siis kaikesta epäolennaisesta mikä ei mitenkään liity äitienpäivään, kuten esim. kortit, lahjat ja kukat, mutta noh ompahan erilaista! :D Oli jättekiva päivä, ihana sää ja maailman paras seura, joten eipä valittamista tänään!
Niin ja illalla kävin iskän kanssa korkkaamassa pehmiskauden meijjän kesäautolla kaupungissa, siitä on tullu perinne muutaman vuoden aikana kun se kapistus on meillä ollu. Kyseessä siis vm. -74 oleva "vihreä paholainen", jolla iskä ajelee vapusta ensilumiin ja talven kaara seisoo sitten autotallissa. Jätskireissun jälkeen sain kivan yllärin, kun matso oli hurauttanu meille pelireissulta tullessaan :)

Täydellinen lopetus täydelliselle päivälle!


Noora



lauantai 12. toukokuuta 2012

uusia tuulia



H&M

KappAhl

Lindex




Siinäpä vähän viime aikojen uutuuksia :) Jotain muutakin pientä on mukaan aina tarttunu kaupungilla kierrellessä, mutta ei mitään merkittävää. Tosi paljon rahaa on vieneet ylppärikutsut, muu ylppärimatsku ja äitienpäiväkortit ja-lahjat! Ihan älytöntä miten paljon maksaa korttitarpeet, jos meinaa tehdä jotain vähä erikoisempaaki kun kartonkia ja kultatussia.



Ja sieltä se puskee kovaa kaiken hiekan ja oksien alta teiden varsilla...

KESÄ!



Ja tämmöstä  asustettakin on tullu kaappiin oottelemaan kesäkuun alkua :)


Noora

perjantai 11. toukokuuta 2012

kolme pistettä

Töitä, töitä, töitä ja töitä. Ja sitten välissä vähän pääsykoelukemista. Ehkä poikaystävä ja kaveritkin jossain.
Mutta ei piä valittaa kun on nyt niitä töitä ja rahaa toteuttaa asioita.

Niin ja siitepölyallergia. 

VIHAANKO mitään niin paljoa kun kevättä siitepölyaikaan? Nojoo vihaan, mutta on aika ylhäällä siellä hate-listalla nimittäin tämäki. Nenä punottaa ku paviaanin pee ja ei kärsi niistää, kun on tullu tuhlattua kohta 100 nessua puoleentoista päivään. Lääkkeitä menee naamariin 2-4 päivässä, tänään ja eilen neljä, eikä silti tunnu missään muussa kun väsymyksessä. Meinasin tänäänkin töihin vetästä liukuhihnalle turvalleni kun melkein nukahin :D
Toivon että tää pahin pölytys tapahtuu nyt alkukuusta eikä loppupuolella ja varsinkaan sitten 2.6.

Google


Jos saisin edes ylioppilasjuhlani juhlia rauhassa ilman punasta ja Niagaran  putousten lailla vuotavaa nenää, turvonneita, vettävuotavia silmiä ja kutiavaa ihoa, 
olisin todella kiitollinen. 

weheartit


Tänään sitten lätkä-ilta Suomi-Cänädä merkeissä ja huomenna äitienpäivälahjaa ettimään Matson mammalle. Onneks omalle mammalle ja mummolle on jo lahjat plakkarissa! Mikä siinä lahjojen ostamisessa on muuten aina niin vaikeeta? :D Vaikka ois kuinka tuttu ihminen niin ei ikinä tunnu löytyvän ennen kun on kaks päivää kierrelty ja kaarreltu. Ehkä siinä on sitten tunnetta mukana... ;)

Kuvia ois ihan hirmunen määrä jakaa, mutta tän allergiapaskan takia en jaksa kaivella kameraa ja muokkailla niitä. Oon kyllä laiska. Kuulosti niin tekosyyltä mutta näin se on, believe me! Ehkä kyllästyn lätkään ja tuun päivittelemään. Voipi kyllä olla, että en=)

Hyvää (lätkä)iltaa kaikille! :)


Noora



perjantai 4. toukokuuta 2012

Grand Opening

Ihan todella suuresta tapahtumasta kyse otsikon perusteella, mutta kuitenkin vähän pienemmässä mittakaavassa. :) Käytiin viikonloppuna Iiriksen kanssa yhden kauneushoitolan avajaisissa. Se on ollut toiminnassa ennenkin, mutta he uusivat nyt tilansa ihan kokonaan ja laajensivat samalla niin tilojen kuin toimintansakin puolesta. Jos oikein ymmärsin, niin ennen paikka oli vain kampaamo, mutta nykyisin siellä hoidetaan tukan lisäksi myös kynnet, jalat ja muu kroppa kuntoon!




 Oli muuten parhaita minisuukkoja ikinä, från LIDL.



Meillä kotona on avattu jo kukkakausi. Äiti on kiikuttanu orvokkeja pihan täyteen ja rukoilee joka ilta, että ne ei kylmä pakkasessa :D Onhan ne nättejä, ei siitä pääse yli eikä ympäri! Kuvat on otettu taas Lumialla eli taso on mitä on. Mutta kyllä se kauneus silti välittyy, eiks je!



Ja mikäs päivä tänään on.. Palkkapäivä! Sen kunniaksi lähen kaupungille vähän shoppailemaan, mutta vaan vähän, koska säästän nyt suurempia asioita varten :) Mennään ostamaan miulle lakki ja äitille ja mummille äitienpäivälahjat. Iltapäivällä zumbaillaan irpan kanssa ja illalla sitten sitä, mitä on vuodenpäivät tullu odotettua.. 

Jääkiekon MM 2012, Helsinki (+Tukholma)



Noora